Tuohimalkakattoinen kotimuseorakennus on peräisin vuodelta 1875, säästynyt palamiselta Lapin sodassa. Kotimuseon pihapiirissä asuva omistaja esittelee vieraille museon sisäkokoelmia. Kotimuseo kertoo veneseppä Johan Abram Jääskön ja hänen jälkeläistensä elämästä 1800-luvun lopun Kittilän Alakylässä.
Aukioloajat: Kesäisin sopimuksen mukaan, kesäkuun toisesta viikosta lähtien syyskuun loppuun asti, aina omistajan paikalla ollessa.
Kategoriat: Kaikki kohteet, Nähtävyydet ja käyntikohteet, Nähtävyydet ja käyntikohteet - Pohjois-Suomi, Pohjois-Suomi
Pääkategoria: Nähtävyydet & Käyntikohteet
Ominaisuudet: Museo
Samuli Paulaharju on kirjoittanut Vene-Aaposta kirjassaan Vanhaa Lappia ja Peräpohjaa, 1923, ss.34. Vene-Aapon oli ensimmäisiä kittiläläisiä, jotka oppivat lukemaan ja kirjoittamaan. Lukutaidon opittuaan Vene-Aapo kirjoitti 50 vuoden ajan päiväkirjaa, "Aikain Muistoja", josta katkelmia on tallessa Suomalaisen Kirjallisuudenseuran kansanrunousarkistossa. Päiväkirja kuvaa ilmeikkäällä vanhalla suomenkielellä vuodenaikojen sääilmiöitä ja päiväkirjan otteita, kuten selviytymistä nälkävuodesta 1867,on nähtävillä kotimuseossa.
Esineet kertovat elämästä Lapissa omavaraistatalouden aikaan, ja tarjoavat jotain eri aistikanaville: näet mukailtuja, vanhoja ruuansäilytystapoja, voit itsekin maistaa pettuleivän kitkeryyttä, kokeilla ennätyslohen painoa tai rankisessa lepäämistä- mutta varo kutsumasta karhua! Museo havainnollistaa myös sitä valtavaa harppausta, joka tehtiin koululaitoksen kehityksessä ja terveydenhuollossa -50 luvulle ehdittäessä. "Puun muisti" kertoo, miten hyvää aikaa on viime vuosikymmenet eletty
Kahvi- yms. tarjoilu erikseen tilattaessa. Kohde sopii hyvin paikallishistoriasta kiinnostuneille ihmisille, ja museoon sisään mahtuu noin 10 hengen ryhmä kerrallaan.
Katuosoite:
Vene-Aapon Venehuone
Vene-Aapontie 52
97470 Kittilä
Sähköposti: leena.upola@gmail.com
Puhelin: 0405610053
Lämpimästi tervetuloa!