Varistaipale

Kylässä on kaksi suurta kanavaa, joista kävelymatkan päässä voi vapaasti uida, grillata ja oleskella. Seurantalolla voi päästä lavatansseihin ja lottakahviotunnelmaan mukaan.

Varistaipaleen kylä tunnetaan Varistaipaleen ja Taivallahden kanavistaan, jotka vuosina 1911 – 1914 rakennettiin palvelemaan tukinuittoa ja tavarankuljetusta. Nipunlasku ja sulutukset tarjosivat elannon miehille kuin naisillekin ja työura alkoi usein jo sangen nuorena. Laivaliikenne helpotti myös matkustamista ja asioidenhoitoa lähipaikkakunnilla. Kanavien historiaan voi tutustua kanavamuseossa, jossa esitellään Heinäveden ja Juojärven kanavien vaiheita kuvin, esineistöin ja työvälinein. Alun perin vanha renkitupa ympäristöineen edustaa kaunista 1910-luvun rakentamistyyliä ja puistotyylejä.

Kanavaa ei voi ohittaa huomaamatta. Varistaipaleen kanava on 14,5 metrin pudotuskorkeudellaan Suomen suurin ja maan ainoa nelisulkuinen kanava. Pituutta on 1 100 metriä ja syvyyttäkin enemmän kuin missään muussa Pohjoismaisessa kanavassa. Suomen kauneimman sisävesireitin – Heinäveden reitin – itäisen haaran mutkaiset vesistöt, saaristoiset järvenselät kanavineen tekevät yli satavuotiaasta reitistä ainutlaatuisen. Savonlinnan tai Kuopion suunnasta tuleva veneilijä voi ylävesille noustessaan suunnata Valamoon tai Tuusniemelle asti.

Laivanpassuulla kanavalla voi kohdata M/S Sergein, joka risteilee Juojärvellä Valamon munkkiluostarin ja Lintulan nunnaluostarin välisellä reitillä. Urheilullisemmin kanavareittiin voi tutustua osallistumalla vaikka Heinäveden kanavasoutuun. Kanootilla meloen reittiin tutustuu aivan uudella tavalla.

Historia on läsnä, mutta kylässä on elämää. Varirannassa, kävelymatkan päästä kanavasta voi vapaasti uida, grillata ja oleskella. Tai miltä kuulostaa saunominen, avantouinti ja pienet perhejuhlat tai jääkolkka? Vai haluaisitko retkeillä Taivalkodalle, Lintula-Valamon välisen luostarivaelluksen nuotiopaikalle? Saattaapa kunnostetulla Seurantalolla päästä lavatansseihin ja lottakahviotunnelmaan mukaan.

Kukapa olisi aikoinaan uskonut, että kanavalla kesiään viettäneen sellisti Seppo Laamasen yli 20 vuotta sitten ideoima maineikas kesäkonsertti elää ja voi hyvin perinteisten juhannusjuhlien ja kesäisten rantakalatapahtumien ohella. Yhdistysten toiminta tuo kylälle tekemistä ja toimintaa kaikenikäisille – niin kyläläisille kuin matkailijoillekin.

Katso Heinäveden kyläesittely!

Katso Varistaipaleen kohteet!

Arvostele kohde!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Varistaipale, 79820 Pohjois-Karjala FI
Hae reittiohjeet!

Lähetä viesti kohteeseen