Keskikylä

Elämäntäyteinen eteläpohjalainen

Keskikylä on vilkas maaseutukylä Kurikan Jalasjärvellä. Keskikylä on maaseudulla mutta kaiken keskellä, ja vain puolen tunnin päässä pääradastakin. Keskikylä on vuoden 2013 eteläpohjalainen kylä.

Ulkoilureitistö kaikille – Keskikylällä on kattavat ulkoilumahdollisuudet niin kesällä kuin talvellakin. Keskikylältä pääsee yli 40 kilometrin mittaiselle latureitistölle. Latu- ja ulkoilureitistön varrella on ulkoilijoiden vapaassa käytössä Riistan metsästysmajan kota. Rullaluistelijoita houkuttaa valtatien varren hitaanliikenteenväylä. Pikkuteillä pääsee ihailemaan sekä peltolakeuksia, metsän rauhaa että mäkimaisemiakin.

Vilkasta väkeä – Kylälle nousee uusia tupia tasaiseen tahtiin ja yritystoiminta on aktiivista. Kylällä toimiikin oma koulu kuutosluokkaan asti. Koulu on myös muiden kyläläisten käytössä erilaisissa vapaa-ajan harrastuksissa. Keskikylässä asuu noin 560 asukasta.

Matkan varrella – Keskikylä on hyvien kulkuyhteyksien varrella, mikä tuo kylään paljon elämää. Historiassa sahateollisuudella on ollut suuri vaikutus Keskikylään. Perinteisesti myös maitotilat ovat olleet isoja, mikä näkyy edelleen suurina karjasuojina kylän maisemassa.

 

Katso Keskikylän kohteet!

Keskikylä, 61710 Etelä-Pohjanmaa FI
Hae reittiohjeet!

Lähetä viesti kohteeseen